maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulun aikaa

Puodin ovet sulkeutuivat tältä vuodelta vesisateen saattelemina. Kunnes seuraavan kerran jälleen avautuu valoisampaan (toivottavasti) talveen ensi vuoden puolella - sunnuntaina 12.01.2014 klo 12. Ja on siitä lähtien avoinna sunnuntaisin. Nettikappa toimii 24/7. Toki sopimuksen mukaan tänne paikan päällekin sopii tulla, kunhan ensin rimpauttaa ja sovitaan päivä:)



Näin joulun alla tulee hiljennyttyä ja mietittyä loppumassa olevaa vuotta. Suomen yllä leijuva negatiivinen ilmapiiri ei voinut olla vaikuttamatta ihmisiin ja näin ollen myös ostopäätöksiin ja hankintoihin. Varsinkin alkuvuonna oltiin varovaisia hankinnoissa, kunnes auringonsäteet lämmittivät mielet ja ihmiset pääsivät kirmaiseen ulkosalle. Se piristi myös kaupankäyntiä.


Joulupuoti käynnistyi jo lokakuun loppupuolella ja paljon ihastusta ja kiitosta saaneet tavarat siirtyivät sukkelaan uusiin koteihin/kääröihin.

Ryhmiä on tasaisesti käynyt pitkin vuotta. Alkuvuosi oli yllättävän vilkas ryhmämatkailun merkeissä. Edelleenkin ryhmät ovat tervetulleita puotiin!

Kesällä käytiin monet Antiikkimarkkinat ja niissä oli aina kiva tunnelma. Samalla tapasi tuttuja niin asiakkaissa, kauppiaissa kuin tilaisuuksien järjestäjissä. Kiitos teille kaikille tästä vuodesta!


Kiitän lämpimästi kaikkia puodin asiakkaita, niin livenä tavattuja kuin netin välityksellä asioineita.
 Tämä viime mainittu onkin muuttanut aika tavalla puodin toimintaa. Nettikauppa on lisääntynyt huomattavasti. Paketteja on kääritty ja niitä on lähetetty ympäri Suomea. Vaikka minulle paikannimet ovat entisestä elämästä muka yleensä tuttuja, on tässä yhteydessä törmätty aivan uppo-outoihinkin postitoimipaikkoihin. Mielenkiintoista kaiken kaikkiaan.



Vaikka meillä on ollut nettikauppaa jo vuodesta 2006 lähtien, Facebook sekä tämä blogi on nostanut nettikaupan aivan uusiin svääreihin. Ymmärrän hyvin nettikaupan lisääntymisen - miten paljon helpompaa se on - riippumatta kellon ajasta, helppous toimia missä milloinkin on eikä tarvitse pakata pieniä lapsia autoon ja takaisin. Huoh!:)

Ilman Teitä *Ihanat Asiakkaani* tämä puoti ei olisi jo näin montaa vuotta toiminut!

Tästä on siis hyvä jatkaa!

Lämmintä Joulumieltä!


Toivotteleepi
Tilapuodin Emäntä

maanantai 16. joulukuuta 2013

Lehtijuttu

KÄÄK!
 Satakunnan Yrittäjä -lehdessä oli juttu puodistani ja koko tarinani tämän 8 vuoden puodin emäntä-ajalta sekä vähän sitä ennenkin.....

Jos haluat lukea sen, klikkaa  Juttu löytyy sivulta 21.


Terveisin
Tilapuodin Emäntä

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Arvonta päättynyt

Hip-Hei!
Niin se tämän kertainen arvonta-aika oli ja meni.
 Ihan hirmuista osallistujamäärä ei nyt, varmaankaan joulukiireiden vuoksi saavutettu, mutta laatu korvaa määrän:)

Jouluarvonnan Voittaja on

TÖTTÖRÖÖÖÖÖÖÖ

Minna

kommentillaan

* Joulufiiliksissä ollaan! Kotia koristeltu pikkuhiljaa jo marraskuusta lähtien, lahjat on melkein ostettu, tänään postitettu joulukortit ja ensi viikolla tuodaan kuusi sisälle ja koristellaan.
Yksi arpa. Vilukissalle olisi ihana tuo torkkupeitto :)*

Onnea Voittajalle!



Laitapa Minna osoitettasi tilapuoti(at)tilapuoti.net niin palkinto löytää luoksesi.

Kiitos kaikille osallistujille ja ihanaa joulun odotusta teille jokaiselle!

Tilapuodin Emäntä


torstai 5. joulukuuta 2013

Tervasaippuaa

Ta-Daa!
 
                                                        Joulusaunaan tervasaippuaa!
                                                  Valmistuksessa on käytettyä aitoa hautatervaa.
                                                                     3,90/kpl

Näitä huovutettuja voi käyttää monella tapaa....:)
 
Tilapuodin Emäntä

Kynttilänpidikkeitä ja paakelssivuokia

Nyt on taas tarjolla:

Paakelssivuokia 6 kpl - 2,50/kpl

Kynttilänpidikkeet 2,50/kpl

Erä paakelssivuokia- pieniä, yksi vähän isompi ja kolme matalaa.
 Sopii hyvin tuikulle....

Tilapuodin Emäntä

torstai 28. marraskuuta 2013

Kynttilän valossa

Aamuyöllä alkanut myrsky taas riehui meillä tämän päivän iltaan asti. Tapani mukaan sytyttelin puotiin mennesäni muutaman kynttilän, ihan niinkuin teen näin kaamosaikaan joka päivä. Selkäytimessä oli aavistus, josko tänään taas saamme nauttia niistä enemmänkin..... Ja niin myös kävi. Juuri neljän aikaan, kun hämäryys alkaa olla todellista. Onneksi oli jo ne sytytetyt kynttilät  palamassa ja lisäähän niitä piti sytyttää, kun asiakkaitakin oli ja jotta jotakin nähtiin. ...

Tässä sinullekin loppupäivän tilannekuvia:





Ja sitten vähän muutakin tarjolla:
Ihastuttavia ja todella vanhoja piparimuotteja. 3,80/kpl

Vanhoja paakelssivuokia voi käyttää näinkin:)
 
Muistathan, että puoti on avoinna nyt myös lauantaisin ja keskiviikkoisin jopa klo 20 asti!

Tilapuodin Emäntä

tiistai 26. marraskuuta 2013

Talven tuntua

Pienen pieni lumen härmä maassa saa maailman näyttämään paljon valoisammalta! Tänä aamuna asioilla pyöriessäni sain nauttia niin kauniista talviaamusta - aurinko kultasi maiseman aivan tarunomaiseksi! 

Puodissa pakettitohina on parhaimmillaan. On ilo jakaa puodin tarjontaa myös netin kautta, kauempana asuville. Mm. tämä blogi sekä fb mahdollistavat shoppailun juuri silloin, kun Sinulle parhaiten sopii. Vuorokauden ajasta riippumatta, viikonpäivästä puhumattakaan. Eikä tarvi seurata aukioloaikoja, parkkipaikkoa yms.  Vaikka meillä ei ihan heti tule parkkiongelmaa:)

Kuinka helppoa shoppailu onkaan tänä päivänä! Jos jonkun tuotteen kuva tai kuvaus ei em. sivuilla ole riittävä, aina voit kysyä lisätietoja meiltä.

Iloiset tonttuset keinumassa 

Muutama lasituikku on vielä jäljellä....
 sekä valkoisia lasipalloja....
Lasipalloja löytyy myös paria muuta kuosia....

                                               Ripustettavat Tonttutytöt pellavamekossa sekä löytyy myös
                                               hihoissa näkyvän ruutukankaan mukaisessa mekossa.

Juu, ja tänään on ollut haastattelua ja lehtikuvia........Kääks!

Ihanaa viikkoa!
Tilapuodin Emäntä

lauantai 23. marraskuuta 2013

Vanhan ajan joulua

Vanha, punainen paperitähti. Halk. 55 cm. 7€

Peltiset lasinaluset 6 kpl 6€

Peltiset lasinaluset nämäkin -MYYTY!

Visakoivusta valmistetut kynttilänjalat. Kork. 10 cm. 15€

Kynttelikkö MYYTY!

Joulumukit 6 kpl. 10 €.
Tilapuodin Emäntä

tiistai 19. marraskuuta 2013

Meidän pöytä

Isäntä on ahertanut viime aikoina ja saanut aikaiseksi tällaisen
 pöydän meidän tupaan :
 
Lankkupöytä. Rouhea. Ruskea. Rustiikkinen.

Ja pysyy pystyssä. Ei heilu, ei huoju.
 Isompikin porukka mahtuu pöydän ääreen.
 Pöydän mitat ovat 102 x 205 cm.
 Nyt sitten on vuorossa tuolien etsintä tuohon ympärille.
Aluksi mennään kuitekin vanhoilla penkeillä.
Ja sitten, kun kohdalle osuu,  napataan:)

                                                              Skåll! Pöydälle!

Tilapuodin Emäntä

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Hyvää Isänpäivää kaikille Isille!

Puoti avoinna tänään klo 12 - 16.

Tilapuodin Emäntä

perjantai 1. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivä

Juhlapyhäksi on kiva vähän somistaa kotiakin ja pukea pöytää, jossa ruokaillaan.

Meille tulee, jo perinteeksi muodostuneena visiittiä, YstäväVieraita ja niinpä onkin kiva vähän järjestellä kotia, siistiä ja somistaa. Liinavaatekaappia pöyhiessäni löysin vanhan, valkoisen, ison pöytäliinan, joka ylsi hyvin meidän tupakeittiön pöydän ylle. Liinan päälle laitoin - ajankohtaan hyvin sopiva - mustapohjaisen liinan.

Kirjavan liinan päällä on pellavahenkinen "hörsö", joka kiemurtelee
sikinsokin pöydän keskellä. "Hörsö" on 2,5 m pitkä, joten siitä sai kivasti ilmettä.
 Siinä on samaa sävyä kuin kirjavassa liinassakin. "Hörsö" löytyi puodista.
Lisäksi pöytään tuli känkkyröitä, lehtikuusen oksia, joissa oli vielä kävyt tallella. Nämä oksat sain aika päivää sitten asiakkaalta, kun heidän pihastaan kaadettiin ko. puu.

                                                 Ruskeat köyhänhopeiset tuikut sekä
                                                 sisustusvalot, jotka löytyi puodista:) Valot on näppärät, kun ei            
                                                 tarvi miettiä pistorasioita.
                                                Toimivat pattereilla!! LOPPU!
Pienellä vaivalla uusi ilme!

Hyvää Pyhäinpäivää!
Tilapuodin Emäntä

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Isälle - lahjaideoita

Isänpäivä lähestyy - vielä ehtii postinkin kautta....

Tammi- tai eucalyptysvihta

Saunahattuja - erilaisia 



                                                                      Työkalupakki - MYYTY

                                                           Talvi tulee - lämpimät tumput

                                                                 Pyynikkilasit 6 kpl

                                               Veturipullo - huom. tässä on myös korkki! MYYTY!

Whiskykannu 

Lihamylly - useita erilaisia

Laatikkokamera MYYTY!


Öljylamppu - löytyy useita erilaisia

Kirstu 

Tuoli - MYYTY!

Nostalgiaa - Ajokokelaan Opas 
MYYTY


Näitä ja paljon muuta löytyy meiltä!

Tilapuodin Emäntä










sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kaamoksen karkoitusta

Hienoa! Uskolliset asiakkaat täyttävät taas huomenillalla puodin ja luvassa on todellista naisenergiaa:) Porukalla karkoitamme kaamosta! JEE!

Nämä patterilla toimivat sisustusvalot ovat olleet suosittuja!
Vielä jokunen jäljellä... kaikki valot MYYTY!

Kaunis, herkkä tuikku

Turkoosit tuikut luovat tunnelmaa

Paperitähti!

Kynttilälaatikko. Ja nämä on oikeasti valkoisia!!
Eikä näin vaalean punaisia kuin kuvassa. Kamera pentele....

Sydäntuikkuja

Sydäntuikkuja - rustiikkisia - LOPPU!

 Tämä sopii vaikka pikkujoulukuuseksi!!
Ihana pinkki!

 mm. näitä ja paaljon muuta löytyy nyt puodista. Ja - saa näitä tilata tästäkin:)

Kaamosterveisin
Tilapuodin Emäntä