Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Vuoden vaihtuessa

Kuva
Joulun lepopäivät vietetty ja vuoden lähestyessä loppuaan , tulee katsahdettua hieman taaksepäin  menneisiin kuukausiin. Mistä tähän hetkeen on oikein tultu?
Tämän vuoden joulun alusaika on ollut varsin erilainen, verrattuna muihin Tilapuodin historian ja kymmenen vuoden aikana koettuihin. Ensimmäisen kerran koko tämän puotihistorian aikana olen saanut nauttia oman kodin jouluun pukemisesta. Joka vuosi toki joulu on meillekin tullut, mutta se on tehty vähän niin kuin  vasemmalla kädellä. Nyt on kotona puunattu ja päivitetty. Jopa huonejärjestys on muuttunut. Yleensä puodin vilske on pitänyt lähes aattoa edeltävään päivään asti työn touhussa kiinni. Omat lahjakäärötkin ehdittiin ajoissa paketoimaan.
Aika muuttuu ja me ajan mukana.
Verkkokauppa on muuttanut puotini toimintaa, varsinkin joulun alla. Varsinainen pakettien lähetyssuma osuu joulukuun alkupuolelle, jotta ehtivät eri kuljetusmuotojen välityksellä perille jouluksi.  Paitsi vielä viimeisinä mahdollisina päivinäkin tulee vielä k…

Joulupuu on rakennettu

Kuva
..joulu on jo ovella...



Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!
Tilapuodin Emäntä

Puodissa

Kuva
Aamulla pienen hetken jo ehti haaveilla lumesta, mutta sitä olikin vain tiilikatolla ja auton katolla. Vesisade oli taas vallitseva sademuoto. Elämme kuitenkin toivossa, jotta tännekin tulisi valkea joulu....

Tänään puodissa oli vilskepäivä. Vielä ensi sunnuntaina puoti on ennen joulua auki. Viikollakin toki, jos tarvetta ilmenee,  mutta kannattaa varmistaa ja laittaa vaikka viesti, ettei tule hukkareissua.

T'ässä tämän päivän puotikuvia:

Upea Laiskanlinna MYYTY! Nahkarahi  Kukkapylväs kork. 100 cm. 
Pöytälamppu messinkijalka Kaunis pieni jalalllinen asetti Sametti- pikkuliina 
Messinki Kynttelikkö

Lautashylly tammea 190€
Kaunis Pöytävalaisin, jossa upeat kristallit. Valmistaja Turun Kultasepät.  MYYTY!

Joulun odotusta
Tilapuodin Emäntä

Lahjaideoita

Kuva
Tiesitkö muuten, että tämä meidän puoti on oikea sekatavarapuoti!?! Meillä on tuon vanhan tavaran sekä lahjatavaran lisäksi vaikka mitä. Vuosien varrella on kertynyt monenlaista - tarpeellista :) Onhan tätä puotia pyöritetty jo 10 vuotta, joten ihmekös se! Meiltä löytyy vanhan tavaran ja lahjatavaroiden lisäksi mm. näitä:

Kotimaiset saippuat  Jalkakylpy PikkuPussukka LOPPU
Jalkakylpy Kello 
Suihkumyssy  Meikkipussi  Tuoksupussi LOPPU
Tulitikkuja-laatikko  Tuikkuja-laatikko  Koristellut tulitikkuaski 
Rustiikkinen Lintutalo LOPPU Naurutuikku LOPPU
Sydän alunen  Lasipurkki pitsi  Hyvää Joulua kyltti  Pitsituikku LOPPU
Upeat isot köyhän hopeiset Lasipallot 
Loput Mutkakynttilät 
Loput Pullokynttilät 
Naulakko LOPPU
                                             Komeat isot Koukut


Olisko näissä lahjaideoita? :)  Tai omaan kotiinkin sopivaa....
 Nämä ovat näillä hinnoilla täältä blogista ostettavissa. Ovat siis loppueriä.
Jos kysymykseen tulee postitus, pk lisätään loppuhintaan.

Tilaukset: t…

Sähäkkyyttä

Kuva
Vaikka ulkona on harmaata, piristä kotiasi sähkällä mustalla!

mm. tämä upea Kynttelikkö ja paljon muuta löydät verkkokaupastamme:
holvi.com/shop/tilapuoti

Kyllä se päivä vielä paistaa - risukasaankin :)

Tilapuodin Emäntä

Ihania hetkiä

Kuva
Tänään oli niin hurmaava hetki, kun veimme Isännän kanssa vanhan lipaston uuteen kotiin. Ihana vintage-koti, jonne uusi huonekalu istui paremmin kuin nenä päähän. Kodin Hengetär on hyvällä maulla valinnut  huonekalut ja esineet toinen toisiinsa sopivaksi ja ihastuttava mennyt aika oli käsin kosketeltavaa. Terveisiä Raumalle!



Huomenna on vuorossa puodin stailaaminen, kun uuden kodin löytäneet jättivät tyhjää tilaa.... Eiköhän siihen jotain keksitä :) Huomenna olen siis puodissa, ainakin klo 12 - 15.

Sunnuntaina puoti auki klo 12 -15. Ja muulloinkin, tarvittaessa :)

Joululahjaideaa....Arabia joululautanen....

Tilapuodin Emäntä
#arabia #arabiafinland  #joululautanen #design #raijauosikkinen



Ihan huikeeta

Kuva
Joulukierroksen onnistumisesta eilen voisi syyttää säätä. Mysky tempoi puiden oksia, painavammatkaan lyhdyt eivät pysyneet ulkona pystyssä, vettä tuli niin, että koko pihamaa oli pelkkää vesilätäkköä ja kuraa. Ja se pimeys, aamupäivällä tuntui pilvet putoovan niskaan.

Mutta kuinkas kävikään? Ihmisiä oli oli liikkeellä sankoin joukoin! Ehkä juuri tuo huono ilma olikin se liikkeelle paneva voima....Puodin ovi kävi kuin ennenvanhaan ja melkein tungokseen asti oli väkeä. Illan suussa tuli vielä helsinkiläisiä asiakkaita :)

 Kiitos kaikille meillä ja muissakin puodeissa käyneille!! Oli kiva nähdä teitä! Tästä taitaakin tulla perinne....Kevääksi jo vastaavaa tapahtumaa suunnitellaan....

Keraaminen tarjoiluvati  38€ Huovuttu liina koko n. 30x100 cm. 25€
Puoti on avoinna sunnuntaisin, mutta kyllä nyt nämä viikot ennen joulua olen paikalla  joka päivä ainakin klo 12 -15. Joten tänne saa tulla :)
Verkkokauppa palvelee ja siellä onkin nyt Joulupuoti-kategoriassa JouluAle. Jos mielit jouluksi til…

Pienten puotien joulukierros

Kuva
Hip-Hei! Tulihan se joulukiirus tänänkin vuonna tähän puotiin! Sää ei millään lailla ole puoltanut joulufiiliksen syntyä, mutta pakostikin allakka sanelee tahdin :)

Huomenna vietetään Suomen Itsenäisyyspäivää. Puoti on auki - ihan niinkuin tässä lähistöllä 4 muutakin puotia. Silti kunnioitamme tuotaa päivää ja arvostamme vapaata maatamme, jonka kovan työn ansiosta sotiemme veteraanit ovat meille raivanneet. Olkaamme siis kiitollisia.

Me kunnioitamme päivää työn merkeissä.
Pienten puotien Joulukierros on siis Itsenäisyyspäivänä. Tulethan sinäkin!
Puodit ovat avoinna klo 12 - 15.

Lämpimästi tervetuloa!



Tilapuodin Emäntä

Oi, Joulukuu

Kuva
Miten nopeaan se joulukuu aina alkaa vaikka sitä odottaa ja odottaa.  Kun joulukuun ensimmäinen päivä tulee, tuntuu, että joulu onkin tuossa tuokiossa. Sen huomasi myös verkkokaupassa. Tuntuu, että ihmiset oikein heräsivät elämään. Vai oliko se päättynyt Postin lakko, joka innoitti? Joka tapauksessa, jos aikoo joulusta jotakin irti ottaa, on hommaan ryhdyttävä. Änyytee-nyt.

Jouluun ehtivät tilaukset olisi hyvä jättää 15.12. mennessä.
Verkkokaupamme linkki löytyy tämän blogin oikeasta reunasta.

Täältä blogistakin on monelle löytynyt shoppailtavaa, vaikkei täällä paljoa kommentoidakaan :) Sähköposti toimii... Kommentoida täällä toki saa ja olisi suotavaa, mutta tuntuu, että kaikilla on niin kova kiire, ettei ehdi pientä hetkeä pysähtyä. Eikö siinä olisikin hyvä tauon paikka ja ottaa hetki aikaa itselleen, kun lukee blogia ja kommentoi....?

Joulukuu - tervetuloa!


Hauskaa Joulua-kyltit 
Oikeat joulukynttilät! 4 kpl. 
Juurikranssi sopii näinkin käytettäväksi.  Lasituikku vihreä 
Tonttutytt…