perjantai 29. toukokuuta 2020

Hienoja hetkiä

Tässä työssä saa kokea aina sillon tällön hienoja hetkiä! Useimmiten toki, mutta varsinkin sillon, kun saa olla mukana edesauttamassa mielenkiintoisen projektin etenemistä.


Upea jugend-lampetti oli löytynyt meidän verkkokaupasta
ja nyt se pääsee arvoiseensa tilaan edustamaan omaa aikakauttaan.
 Hienoa!

Löytyy meiltä muitakin todella iäkkäitä tuotteita


                                    kuten nämä kauniit ja harvinaiset vanhat Biscuit-kynttilänjalat!
                                    Tulevat verkkokauppaan lähiaikoina.

Kuin myös nämä vanhat messinkiset Empire-kynttilänjalat


Vanhoissa astioissa on sitä jotakin. Ne ovat kertakaikkiaan liikuttavia. Miten kaunista ennen vanhaan onkaan osattu tehdä. Ja se, että ne on säilynyt meidän ajoille asti!

Nämäkin kaksi todella iäkästä astiaa odottaa verkkokauppaan pääsyä.



Tähän työhön ei ole kyllä koskaan valmis. Aina tulee uusia, ihmeellisiä asioita vastaan.


Hyvää vkl ja Helluntaita!

Tilapuodin Emäntä

maanantai 25. toukokuuta 2020

Kesää kohti

Kevät etenee kovaa vauhtia ja muuttuu pian ihanaksi kesäksi.
Nyt onkin edessä erilainen kesä. Meillä sen huomaa siten, että kaikki yleisötapahtumat on peruttu.

Tuntuu ihan oudolta, kun viimeiset (ainakin) 8 vuotta on ollut kaikenlaista kesähäpeningiä. Tuntuu myös samalla äärettömän vapauttavalta. Ei tarvitse miettiä, mitä tavaroita ottaa mukaansa, ei tarvitse pakata eikä purkaa.  Pakataan kylläkin verkkokauppaostoksia .

Kesä avutuu aivan uudella tapaa. 



 Jos sinä suunnittelet kesäreissua kotimaassa ja täällä länsi-rannikolla. Tai jos ajelet 8-tietä ylös tai alas, voit piipahtaa myös meillä. Sen kummemmin avoinnaoloaikatauluja - hirmusana - ei meillä ole nytkään eikä ole kesäksikään muuksi ajateltu muttuvan. Toki toivomuksia kuunnellaan.

kannattaa siis varmistaa soittamalla puh. 045 132 7004 tai viestillä, jottei tule hukkareissua.

VERKKOKAUPASTA voit tutkailla tarjontaa ja tuntumaa, mutta täällä paikan päällähän näkee parhaiten. Voit toki tehdä ostokset verkkokaupassa ja tulla noutamaan täältä.
Meillä on siis edelleen tämä kivijalkakauppa olemassa, ollut jo 15 vuotta, vaikka viimeset vuodet se on toiminut lähinnä varastona. Joten nytkään ei meiltä löydä vimpan päälle stailausta.

Puoti onkin nyt oikea sekatavarakauppa. 
Jos tohdit tänne astua, olet tervetullut!


Vintage-Ladylle on tullut oma nurkkaus 
entiseen kahvilapöytään.

Siinä on kassi poikineen

Ja muut hepeneet

kuten asiaan kuuluu

Romanttistakin

Designia, taidetta ja muuta vanhaa tavaraa löytyy MEILTÄ.
mm. Tapio Wirkkala valaisin kuvassa.


Ihanaa uutta viikkoa!

Tilapuodin Emäntä






maanantai 18. toukokuuta 2020

Räsymattoja

Räsymatot lähtivät kuin kana lentoon tässä viikonlopun aikana. Tänään onkin sitten kaiveltu varastoja ja kuinkas sattuikaan - sieltä niitä taas räsymattoja löytyi!

MYYTY

MYYTY



Mikä on sinun suosikkki?

Toinen toistaan komeampia 70-luvun räsymattoja! Napakoita ja tanakoita. Ja muutenkin hyväkuntoisia. Löytyvät  TÄÄLTÄ.

On myös uusia hopeisia kahvilusikoita - Tähkä. Ei kaverruksia.
Löytyvät TÄÄLTÄ


Kaikkea muutakin kivaa on taas VERKKOKAUPPAAN ilmestynyt, joten siellä kannattaa käydä kuikuilemassa - usein.

Hyvää alkanutta viikkoa!

Tilapuodin Emäntä

torstai 14. toukokuuta 2020

Niin kaunista

Tämä on taas se vuodenaika, jolloin haluaisi ajan pysähtyvän. Luonto on nyt niin kaunis!
Orastava vihreys valloittaa maiseman aivan kokonaan.


Puotia ympäröi iso maalaispiha ja siinä on näin keväisin pientä puuhaa, kun talven jälkeen on kaikenlaista korren pätkää kerättävänä. Mutta, ah, niin mieluisaa puuhaa tämä on ja hyvää vastapainoa puodin varsinaisiin töihin. Saa olla ulkona ja nauttia luonnon heräämisestä kevääksi. Linnut lentevät pihan puissa, pörriäiset huristelevat kukasta toiseen. Maasta nousevat kasvit, joita ei edes kaikkia muista, mitä syksyllä on sinne kaivellut.

Narsissi - niitäkin on aika monenlaista


Kirjopikarililja sieltä pilkottaa

Hevoskastanja uhkuu kevään voimaa

Keltaiset narsissit 

Tulppaani

Kevät on!

Kauniita tavaroita löytyy myös  VERKKOKAUPASTA !

Kevätterveisin

Tilapuodin Emäntä



perjantai 8. toukokuuta 2020

Lamppuja ja muuta kivaa

Sitä muuta kivaa ensteks



Ihania kuviomattoja!
75x360 cm 2 kpl löytyy



Hurmaava vanha Hatturasia!
Puinen ja kauniisti koristeltu.
Sen löydät TÄÄLTÄ

MYYTY

Mikä komeus! Kuparivati. 
Olut todennäköisesti aikanaan ruoanvalmistusastiana.
Nythän tähän voi laittaa vaikka kukkia, tms.

Kuparivadin löydät Tästä linkistä

MYYTY

Kyllä näissä oikeissa vanhoissa tavaroissa on taikaa! Niissä näkyy eletty elämä ja käyttö. Sekös niistä juuri niin viehättäviä tekeekin. Kestävyys on näissä hämmästyttävää, miten ovatkin säilyneet näin hyväkuntoisina! Laatu puhuu.

Oli suo, kuokka ja Jussi. Tämä kuokka on varmaankin siltä ajalta. 
Hyvä käyttöväline edelleen.
Siellä on muutenkin kaikkea kivaa hupsutusta puutarhaan....

Koruissakin on uutta, joten klikkaa katsomaan...

Mutta niitä otsikossa mainittuja lamppuja....


Upea vanha Laivalamppu!
Näitä meillä on yksi myynnissä, mutta se on jo varattu.
Mutta ei hätää, näitä on kaksi muutakin. Kunhan ne saadaan ensin huollettua. 
Jos valaisimet kiinnostaa, voit seurata niitä TÄÄLTÄ

Verkkokaupasta löytyy myös tämä kaunokainen.
Liisa Johansson-Pape. 

MYYTY


Tänä viikonloppuna onkin Äitienpäivä!




Hyvää Äitienpäivää!

Tilapuodin Emäntä

lauantai 2. toukokuuta 2020

Uutuuksia

Verkkokauppaan on tullut aikamoista vajetta, joten se tietää sitä, että paketteja on lähtenyt täältä kovaa vauhtia. Lämmin kiitos kaikille Asiakkailleni!
Ihana huomata, että meihin luotetaan. Kiitos luottamuksesta!

Tänäänkin on VERKKOKAUPPAA täytetty.

Tässä muutama helmi makupaloiksi:

Laavakeramiikkaa

Sipuli maljakko

MYYTY

Mannerheim kipsitaulu

MYYTY

Afr. tanssinaamio

Tapio Wirkkala Romantica lasi

Tapio Wirkkala pronssimalja

Tapio Wirkkala taidemaljakko teräs

Vanhat sirottimet

Nämä ja paljon muuta on lisätty verkkokauppaan.

Klikkaa, nauti ja tee löytöjä!

Tipitii

Tilapuodin Emäntä