sunnuntai 30. elokuuta 2020

Syksy hiipii

 Ilmassa on selvästi syksyn tuntua. Eilen vietettiin venetsialaisia ja meilläkin pikkusen panostettiin - ruokailuun ulkona. Hieman toki itse ulkona istumista aikaisetettiin, kun ounasteltiin illan viilenevän.


Lämmikkeet tuoleilla oli syytä olla, ettei vilu päässyt yllättämään.

Pikkusen kimalletta

Ja kuplivaa

Itämaisvivahteista ruokaa

Jälkiruoka oli lähimarjoista 

Pöllökin tutkaili. 

Ei siis pöllömpää.


Puodin kuistikin koki pikkuruisen syysilmeen luomisen, siitä sitten seuraavalla kerralla

Eletään kuin viimeistä päivää - huomenna loppuu elokuu!

Tilapuodin Emäntä


sunnuntai 23. elokuuta 2020

Vielä on kesää...

 Kun Blogger ilmoittaa ettei voi julkaista uutta postausta, koska 200 julkaisua on jo käytetty. Silloin havahtuu. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Tämä huomautus. 

Se kuitenkin tarkoittaa, että pitää siivota blogi. Näin olen nyt muutamana päivänä tehnytkin. 

Olen pitänyt tätä blogia vuodesta 2008 , joten tähän aikaväliin on mahtunut monenlaista. Huh! 12 vuotta! 


Tirrikin sinnittelee pöntöstä ulos


Tirri löytyy TÄÄLTÄ

Sieltä löytyy joku muukin tirppa...

Puodin fb-sivustolla on nyt kova meno päällä.
Kyselin siellä eilen, mitä siellä haluttais tuoda esille.
Sieltä nousi vanhat koru ja värikäs lasi.

Mitä sinä haluasit, että esittelisin tällä sivustolla?


 VERKKOKAUPASTA löytyy nyt myös nämä upeat Nuutajärvi design Björn Weckström Everest Whiskylasit. 

Kuin myös snapsilasit



VILLAMATOT ovat nyt kysyttyjä. Onhan kylmä kausi taas tuloillaan.






MEILTÄ löytyy nyt hyvä valikoima villamattoja! Tässä yksi päivä oli ilo palvella asiakasta, joka etsi arvokotiin mm. mattoja. Meiltä löytyi! Laadusta haluammekin pitää kiinni, jatkossakin. 

Puhelin tässä pari postausta taaksepäin tästä puodin luopumisesta, mutta.                                              Nyt on NIIN mielenkiintoinen vaihe menossa puodin historiassa, etten millään malta/voi/pysty  vielä mitenkään luopua.....

Koittakaa kestää😊 Niin minäkin!


Elämä on ihanaa!

Tilapuodin Emäntä

torstai 20. elokuuta 2020

Syysmyllerrys

 Puodissa on taas menossa tämä joka syksyinen myllerrys. Wuhuu!







Eihän meillä kauaa tämä järjestys pysy, mutta onhan kiva, kun edes joskus.


Innostutko sinä syksyisin sisustamaan? 

Minulle on aina syksy ollut valtava voiman pullahdus ja ideoiden sinkoileminen. Kotonakin meni vihdoin ja viimein sohva vaihtoon. Uuden etsiminen toki kesti tovin, kun ei näitä vanhoja aarteita niin vaan aina löydäkään. Odotus kyllä palkitaan, kun malttaa.


Kurkkaa sinäkin VERKKOKAUPPAAN


Ihania loppukesän päiviä!


Tilapuodin Emäntä



maanantai 17. elokuuta 2020

Tavaraa tarjolla

 Taas on uutta tavaraa tarjolla!





Upea Elidus Kuben design Hans-Agne Jacobsson lattiavalaisin.
Löydät sen TÄÄLTÄ



Kauniit pronssiset kynttilälampetit 2 kpl

Löydät ne TÄÄLTÄ

Kuin myös tuosta linkistä löytyy messinkisiä kynttilänjalkoja. 
Useita erilaisia. Vanhoja. Antiikkia.




Vanha kaunis RIIHIMÄKI asetti. Halkaisija 15 cm.

Löytyy TÄÄLTÄ




Taidepaja Pegasos Kettu

Löytyy TÄÄLTÄ


Näitä ja paljon muuta on tulossa. 

Niistä kuullaan myöhemmin.


Tilapuodin Emäntä

Terveisiä Porvoosta!

 Tämän vuoden ensimmäiset Antiikkimarkkinat ovat takana. Olipa kiva ylipäätään lähteä Porvooseen, ihmisiä katselemaan. Johan tässä on alkanut tuntuakin aikamoiseltä mökkihöperöltä.

Tapahtuma oli järjestetty vanhaan hyvään ja ammattimaiseen malliin. Vallitsevat olosuhteet oli todella mallikkaasti hoidettu. exponova keräilykuume osaa hommansa.

Sää suosi - jopa helteeksi asti, mutta itse taidetehdas oli miellyttävän raikas.

Mitkä maisemat oli hotellilta työmaalle!

Kyllä näitä maisemia kelpasi katsella

Meikä siellä tukka hulmuten

Reissulla pitää myös syödä hyvin, jotta jaksaa.

Ensimmäinen ilta ei mennyt ihan putkeen. Valitsimme helpoimman ja lähimmän vaihtoehdon, kun muka tunnettiin sen tyyli.  Olimme nääs käyneet jokin aika sitten täällä meilläpäin vastaavassa paikassa.

Meinasin kyllästyä jo pelkkään odottamiseen, kun jonotimme henkilökuntaa, joka ohjaisi meidät pöytään. Silloin jo pelko putkahti pyllyyn, että miten tästä jatketaan.
 Hyvän aikaa odoteltuamme ruoka tuli pöytään.
En ole miesmuistiin syönyt niin ilotonta ja elotonta ruokaa kuin tuolloin söin.
Kanafileessä oli pari raitaa grillistä, mutta se ei maistunut hongalta eikä haavalta.
Eikä ollut edes kypsä. Mieti, täysin mauton, kalpea kanankappale. 
Kukaan ei myöskään kysynyt: maistuuko ruoka?

Meikähän sai sanaisen arkkunsa auki, kun menimme tiskille maksamaan.
Tarjoilija katsoi ja sanoi silmät ymmyrkäisenä ettei kai meille jäänyt paha mieli.
Jaa etteikö!

 Tästä opiksi ottaneena, suunnistimme seuraavana iltana uppo-outoon ravintolaan.

Ravintola SINNE

Siellä meidät otettiin hymyillen tervehtien vastaan. 
Ihan kuin he olisivat odottaneet juuri meitä. Koko päivän.

Pöytään vietyään tarjoilija kysyi ottaisimmeko kuohuvaa tai shamppanjaa.
Toki. 

Itse ruokatilaus oli helppo tehdä, koska valinnan varaa ei ollut kuin muutama.
Miksi muuten niitä pitää olla sivu kaupalla?

Hyvät raaka-aineet - hyvä kokki = maistuva ruoka.

Itsenäni kiehtoi herakastike. Se oli NIIN hyvää, että teki mieli ottaa lopuksi leivän pala, ja sillä vielä kaapia lautanen. En kuitenkaan tohtinut.

Jälkiruoka oli kertakaikkiaan ihana. Kuusenkerkkämarinoituja mansikoita.
Ei kuuna päivä ole tullut mieleen marinoida noin. 
 Tästä lähtien kyllä.

Jos joskus liikut Porvoossa, vahva suositus tähän ravintolaan!



Kurkista myös VERKKOKAUPPAAN

Hyvää alkanutta viikkoa!

Tilapuodin Emäntä


maanantai 10. elokuuta 2020

Antiikkimarkkinat Porvoo

 Hip-Huraa! Nyt on pakko hihkaista! 

Puotini nimittäin lähtee tuulettumaan ensi vkl Porvooseen.

Antiikkimarkkinat - jos osut tänne paikalle, tule ihmeessä juttelemaan!

Villmatto valikoima on nyt parhaimmillaan.
Löytyvät TÄÄLTÄ


Upeat vanhat Arabia kahvikupit Sinikka.
Löytyvät TÄÄLTÄ

Kultaisia kantasormuksia löytyy myös meiltä.

On timanteilla ja ilman.
Löytyvät TÄÄLTÄ
Tuosta linkistä löytyy myös kauniita korviksia....

Eilen meillä oli kertakaikkiaan mahtava päivä! 
Puotiin tuli pariskunta, jolla on ollut jo muutamana kesänä ollut tapana piipahtaa puodissa, kun ovat olleet mökkeilemässä paikkakunnalla. Heillä oli mukanaan saksalaispariskunta, jotka hekin olivat käyneet meillä jo ainakin parina  kesänä. Tällä kertaa olikin seurueessa astetta jännittävämpää, koska mukana oli tuleva ensi kesän morsian! Heilläkin vaihtui tämän kesän suunnitelmat ja H-hetki siirtyi ensi kesään. Nyt oli hyvää aikaa miettiä asiaa...
Puodista löytyi kuin löytyikin tämä ihastuttava vintage pitsimekko, joka lähtikin tämän kaunokaisen matkaan.


Omenatkin olivat niin sävy-sävyyn hiusten kanssa.

Niin hauskoja ja yllättäviä hetkiä saa kyllä kokea tämmösten tavaroiden kauppiaaana!
Mahtavaa!

Hyvää alkanutta viikkoa!

Tilapuodin Emäntä


maanantai 3. elokuuta 2020

Vintage ihanuuksia

Sanomattakin on selvää, että mahtavia löytöjä on taas tehty! Meillä onkin tätä luuraamiskokemusta kertynyt jo niin paljon, että Asiakkaatkin jättävät meille "etsintäpyyntöjä". Koskaan ei toki tiedä aikaa, kauanko kunkin tavaran etsiminen kestää, mutta jos on malttia ja tuote on sen verran kiinnostava, odotus on sen arvoista. Onneksi on tätä verkostoa ja yhteistyökummpaneita kertynyt tässä ajan saatossa. Siitä huolimatta on mitään säälimättä ja vähättelemättä oltava valmis reissaamaan - välillä hyvinkin kauas. 

Tässä jokunen näitä verkkokauppaan tulevia uutuuksia:

Upeat Nuutajärvi design Heikki Orvola Aurora Kynttilänjalat

Tulossa verkkokauppaan.
Niitä voit seurata TÄÄLTÄ

Kaunis väri tässä Tamara Aladin Kehrä maljakossa!


Tämä löytyy pikapuoliin TÄÄLTÄ

Myös tämä Aladin löytyy meiltä.


Kuin myös nämä

Tamara Aladin Rengas kynttilänjalka

Samaa sarjaa oleva kääntö-kynttilänjalka
MYYTY

Niin kauniit yhdessäkin

Syksy kun hiipii - on taas pataruokien aika!


Lintupata - Timo Sarpaneva

Tämä on tulossa TÄNNE


Ensimmäistä kertaa kasvatan Kelloköynnöstä ja nyt se alkaa kukkimaan.
Ensin kukat ovat vaaleat ja sitten ne muuttuu violetiksi.
Kaunis kellokukka!

Hyvää uutta elokuista viikkoa!

Tilapuodin Emäntä